Nuorten toimijuuden mahdollistaja -tunnustus

Kuvaus
Huomionosoitus voidaan myöntää huomattavan ansiokkaasta työstä tai poikkeuksellisen huomattavista teoista nuorten toimijuuden lisäämiseksi Suomen Punaisessa Ristissä nuorten tarpeet huomioiden sekä tukien nuorten kasvua järjestön aktiivisiksi toimijoiksi. Huomionosoituksen saaja on toiminut ennakkoluulottomasti ja rohkeasti nuorten toimijuuden vahvistamiseksi, edistänyt turvallisemman tilan periaatteita sekä toiminut ansiokkaasti nuorten tukena, kannustajana ja puolestapuhujana Suomen Punaisessa Ristissä. Huomionosoituksen saaja on edistänyt yhteistyötä eri ryhmien, toimijoiden tai osastojen välillä sekä rakentanut yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Jakoperusteet
Huomionosoitus voidaan myöntää vähintään yhden seuraavien jakoperusteiden täyttyessä:
- Suomen Punaisen Ristin jäsen, joka on osallistunut aktiivisesti SPR:n vapaaehtoistoimintaan
- Suomen Punaisen Ristin luottamus- tai toimihenkilö
- Suomen Punaisen Ristin toimintaryhmä, osasto, piiri tai muu yhteisö
- Muiden Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten luottamus- ja toimihenkilö
- Poikkeuksellisesti huomionosoitus voidaan myöntää myös Punaisen Ristin liikkeen ulkopuoliselle henkilölle tai yhteisölle.
Anominen
Valtakunnallinen nuorisotoimikunta voi tehdä esityksen huomionosoituksen myöntämisestä.
Myöntäjä
SPR Hallitus