Vapaaehtoisten kiittäminen

Kolme nuorta vapaaehtoista hymyilee ilmapallojen kanssa.
Kuva: Miisa Kaartinen / Suomen Punainen Risti

Vapaaehtoisten kiittäminen on tärkeää. Vapaaehtoisten motivaatiota ja hyvinvointia lisää arvostus, kannustus ja positiivinen palaute. Osaston vastuuvapaaehtoisilla on tärkeä rooli huolehtia siitä, että jäsenet ja vapaaehtoiset tulevat huomioiduksi tasapuolisesti. 

Kiitoksen antamiseen on monta eri tapaa. Tässä listattuna muutamia ehdotuksia:

  • Kertokaa vapaaehtoistoiminnan tuloksista laajasti vapaaehtoisille, jäsenille ja suurelle yleisölle. Hyödyntäkää viestinnässä Oma Punaisesta Rististä löytyvien Tapahtuma - ja Toimintaraporttien tietoja (ks. Jatkuva tiedonkeruu).
  • Kertomalla toiminnasta voitte tuoda esiin, miten arvokasta toimintaa vapaaehtoiset toteuttavat edistäessään inhimillisyyttä ja puolustaessaan heikommassa asemassa olevia.
  • Järjestäkää hallituksen tai toimintaryhmän vapaamuotoinen tilaisuus tai osaston kehittämispäivät, jossa on hyvää ruokaa ja myös vähän suunnittelua.
  • Muistakaa kokoustarjoilut ja pienet lahjat.
  • Huolehtikaa aktiivi- ja ansiomerkit sekä ansiomitalit, ohjeet hakemiseen Huomionosoitusohje ja anomuslomake 
  • Lähettäkää kiitos-viestit OMAn kautta, sähköpostilla tai somessa. 
  • Järjestäkää pikkujoulut, kevät- tai syyskauden päättäjäiset tai isojen tapahtumien jälkijuhlat.
  • Muistakaa vapaaehtoisia juhlapäivissä, esim. valmistujaisissa, synttäreillä, lapsen synnyttyä jne.
  • Kannustakaa ja kehukaa onnistuneesta suorituksesta.
  • Tarjotkaa vapaaehtoiselle koulutusta tai kurssi (osasto maksaa kurssimaksun kokonaan tai osittain).